Mitä olemme saaneet aikaan? Haluamme ajatella, että yhdessä saamme aikaan paljon ja vähän päälle ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Tässä esimerkkejä yhdistyksemme toiminnasta, ole hyvä!
Lokakuu 2021
Uusi mäkireitti Jäniksenlinnaan hiekkakuopan kupeeseen


Yhdistyksemme järjesti yhdessä mukavan maanomistajan kanssa Tuusulan Jäniksenlinnaan uuden maastoreitin! Hiekkakuopan kupeessa sijaitseva mäkilenkki kantaa merkkausnauhojensa värimaailman mukaista nimeä Mariannekarkkireitti. 🍬
Uudella reitillä on heti alkuun rapsakka alamäki ja sen jälkeen oikein mukavasti puhisuttava ylämäki. Lopuksi se yhdistyy jo käytössä olevalle, yleiselle maastoreitille.
SYYSKUU 2021
Chevalinn-tallin alapolku kunnostettu ympärivuotiseen käyttöön


Syyskuun alussa Chevalinn-tallin 400 m pitkä alapolku kunnostettiin talkoovoimin ympärivuotiseen käyttöön. Alapolku on ainoa väylä, jota pitkin Ruskelan alueen ratsukot pääsevät kohti Vanhaa Hämeentietä ja sen liepeillä olevia hiekkakuoppia, metsäpolkuja ja laukkasuoraa. Vastaavasti Vanhan Hämeentien suunnasta pääsee nyt Monsankujan maastoihin. Suojakankaan ja kivituhkan ansiosta polku kestää jatkossa ahkeraakin ympärivuotista käyttöä. Suurkiitos kaikille ahkerille talkoolaisille ja jäsenillemme, jotka mahdollistivat polun kunnostuksen!
HEINÄKUU 2021
Monsankujan pään polku kunnostettu talkoovoimin ympärivuotiseen käyttöön


Sunnuntaina 11.7. Ruskelan alueen tallien väki talkoili Monsankujan pään polun ympärivuotiseen käyttökuntoon. Pahasti soseutunut polunpätkä korjattiin suodatinkankaalla ja soralla, jonka saimme lahjoituksena. Suurkiitos kaikille hankkeessa mukana olleille! Polkua pitkin pääsee nyt kätevästi autottomalle maastolenkille, jossa voi maastoilla turvallisesti.
Lisätietoja ja kuvia päivästä yhdistyksemme FB-sivuilla.
Yhdistyksen nettisivut on nyt julkaistu ja jäseneksi voi liittyä!


Uudella sivustolla voit tutustua toimintaamme ja liittyä jäseneksi joko yksityishenkilönä, tallin edustajana tai kannatusjäsenenä. Yhdistyksemme jäsentoiminta voi siis virallisesti alkaa. Tervetuloa mukaan KUuMaan joukkoon!
Lisää ratsastusalueita!
Kuvassa vaalealla merkitty Tuusulan Ruskelassa Monsantien/Monsankujan tuntumassa sijaitseva alue on kunnan omistama ja nyt virallisesti merkitty muun käytön ohella myös ratsastusalueeksi. Saamme myös asentaa alueelle ojarummun ojan ylitystä helpottamaan. Lisätietoja löydät FB-sivultamme.
KESÄKUU 2021
Terrisuontien tuntuman “laukkaputki” merkitty muun käytön ohella ratsastusalueeksi
Kuvassa vaalealla merkitty alue Tuusulassa Vanhan Hämeentien ja Terrisuontien tuntumassa on monille alueen ratsastajille tuttu mm. “laukkaputkena”. Kyseinen alue on kunnan omistama ja nyt virallisesti merkitty muun käytön ohella myös ratsastusalueeksi!
Saamassamme luvassa on mainittu, että toimintamme ei saa aiheuttaa haittaa tai heikentää muiden metsässä liikkujien mahdollisuuksia käyttää aluetta virkistystoimintaan. Olemme itsekin samoilla linjoilla: emme halua omia reittejä vain hevosille, vaan kannatamme ajatusta, että mahdumme kaikki samoille poluille, kunhan osaamme kohdata toisemme oikein.
Saimme luvan pystyttää alueelle kaksi ohjekylttiä, joilla opastetaan muita ulkoilijoita ratsukon turvalliseen kohtaamiseen. Kyltit suunnitellaan, toteutetaan ja pystetään kuluvan kauden aikana.
Toukokuu 2021
Harvennushakkuiden jälkiä siivottu talkoovoimin Tuusulassa


Toukokuussa talkoilimme useamman Ruskelan alueen tallin voimin Tuusulassa, kun siivosimme harvennushakkuiden jälkeen polkuja auki hakkuujätteestä. Talkoiden yhteydessä loimme toisessa kohteessa uusia yhdysreittejä olemassa olevien reittien välille.
Ympäristöministeriön sivusto ajan tasalle jokamiehenoikeuksien osalta
Olimme toukokuussa yhteydessä Ympäristöministeriöön, sillä ymparisto.fi-sivuston jokamiehenoikeudet-osio ei ollut aivan ajan tasalla ratsukoiden osalta. Sivusto on nyt päivitetty, joten Jokamiehenoikeudet > Usein kysytyt kysymykset -osiosta löytyy nyt taatusti oikeaa tietoa ratsukoille. Mukana on nyt myös Liikenne- ja Viestintäministeriön tulkinnat ratsukoille tieliikennelain osalta.
Huhtikuu 2021
Keski-Uudenmaan Maastoratsastajat ry perusttiin.
Haluatko olla mukana muutoksessa? Liity KUuMaan joukkoon ja täytä liittymislomake tästä!
Liity jäseneksi